torstai 8. helmikuuta 2018

Panohostelli ja miestakiainen

Ikisinkulle sattuu ja tapahtuu. Kun mukaan lisätään vielä ulkomaanmatka ja pari tippaa alkoholia, ovat kertoimet oudoille treffeille tai erinäisille omituisille seksiseikkailuille varsin korkeat, kuten blogin lukijat ovat ehkä panneet merkille. Ja näinhän siinä kävi myös viimeisimmällä reissulla...

Oli uudenvuoden aatto eräässä Kaakkois-Aasian maan juottolassa, ja olin pahoittanut mieleni ystävieni kanssa käymästäni keskustelusta, joka käsitteli syitä sinkkuuteeni. Eräs saamistani nevoista oli: "Ehkä sun ei kannata tehdä esim. kuperkeikkoja ensitreffeillä." Asia kuitenkin unohtui illan mittaa, ja tiemme jatkui klubille. Omia muistikuvia minulla ei tapahtumasta ole, mutta pikkulinnut lauloivat tarinankulun olleen seuraavanlainen:

Olin bongannut vessajonosta miehen ja kysynyt tältä mistä hän on kotoisin. Todettuaan isänmaan olevan Saksa tämä saksmanni pääsi yllättymään kajautettuani ilmoille yhden ainoan osaamistani saksankielisistä sanoista: "Purzelbaum". Kyseinen sana tarkoittaa kuperkeikkaa, joten olin luonnollisesti tehnyt myös kuperkeikan siihen perään - vaikka minua oltiin juuri varoiteltu asiasta! Yllättäen tämä miekkonen teki saman perässä, ja siitä lähtien olimme erottamattomat.

Yö vaihtui aamuun, ja päädyimme saksmannin hostellille. Hostellihuone ei suinkaan ollut pienimmästä päästä, vaan täynnä muita matkaajia. Koska Ikisinkun illan agendana ei ollut pelkän unikaverin löytäminen, päädyimme harrastamaan seksiä eräässä hostellin tyhjistä huoneista - mikäs siinä, kukaan ei näe, ajattelin. Ilmeisesti ajatukseni olivat vielä humalatilan hämärtämät, sillä annoin saman tapahtua myöhemmin myös itse hostellihuoneessa, jossa muut reppureissaajat yrittivät epätoivoisesti vetää hirsiä. Ei siinä mitään, jos homma olisikin jäänyt siihen. Korkeammat voimat olivat kuitenkin päättäneet tarjota sessiolle vielä grande finalen ja lähettää kaksi siivoojaa huoneeseen. Oloni hennon lakanan alla lykkiessä oli jo valmiiksi melkoisen Temptation Island tai Paratiisihotelli, mutta ulkopuoliseen yleisöön (huonetovereita lukuunottamatta) en ollut valmistautunut. Niinpä jähmetyin kuin lahna konsanaan saksmannin päälle - ja sisälle ja jäin odottamaan siivoojien poistumista. He eivät olleet moksiskaan, mikä kertonee, että kyseessä oli varsinainen panohostelli... Naurun pidättelemisessä oli Ikisinkulla tosin vaikeuksia.

Olin ajatellut tästä Hostellipanomiehestä vain yhdenillanjuttua, mutta hän halusi jatkaa hengailua vielä seuraavana päivänäkin. Treffien edetessä huomasin kuitenkin aika pian, että hän ei ollut aivan minun tyyppiäni - tai noh, vaikea sanoa kun en tuntunut saavan tyypistä mitään irti. Joka tapauksessa, sanoimme lopulta hyvästit, ja hän toivoi näkevänsä minut vielä uudelleen. Sanoin sitä samaa. Tämän jälkeen vaihdoimme ystävieni kanssa kohdetta eräälle lomasaarelle, ja Hostellipanomies unohtui. Saarella pääsin upgreidaaman tieni hostellipanosta hotellipanoon, joka tapahtui kaikessa omituisuudessaan ystäväni kanssa vierekkäisillä sängyillä.

Viimeisinä päivinä saarella ollessani otin asiakseni selailla Tinderiä ja yllätyksekseni bongasinkin sieltä - kenetkäst muunkaan kuin Hostellipanomiehen. Laitoin homman sattuman piikkiin - miksi kukaan nyt Ikisinkkua lähtisi jahtaamaan mantereelta toiselle? Niinpä vaihdoimme jälleen kohdetta mantereen puolelle ja asia unohtui. Kunnes viimeisenä iltana istuimme ystäväni kanssa hostellimme ravintolassa. Vilkuilin viereiseen pöytään, sillä jokin sen seurueessa vaikutti niin tutulta. Eikä ihmekään, sillä pöydässä istui itse herra Hostellipanomies! Olin kuin puulla päähän lyöty - kuinka kaikista kohteista hän olisi aivan "sattumalta" päätynyt samaan kohteeseen ja samaan hostelliin kanssamme? Tämä ei ollut enää sattuman kauppaa. Ikisinkun yksipuoliset ihastukset olivat kohdanneet haastajan.

Koska tunteeni olivat jo viilentyneet huomattavasti sitten tuon kuuman hostelliyön, sanoin ei saksmannin lähentelyille ja suuteluyrityksille. Illan mittaa humalatilani saavutti itkupisteen ja istuin yksin ulkona portailla. Ja kaikista koko paikan ihmisistä juuri Hostellipanomies sattui tulemaan luokseni. Mutta hähää, nyt ei käykään niin kuin luulette! Ikisinkku pysyi lujana ja jätti saksmannin nuolemaan näppejään ja nukkumaan yksin! Epätoivoinen olen, mutten ihan niin epätoivoinen.

Seuraavana aamuna sain kuulla hostellin eräältä satunnaiselta asukkaalta saksmannin olleen ihastunut minuun, kuten olin tämän seurausoperaation perusteella arvellutkin. Sanoimme hyvästit ja toivotin tervetulleeksi moikkaamaan Suomeen. Helsinki-Vantaalla jouduin kuitenkin yllättymään - Hostellipanomies ei ollut seurannut minua enää sinne asti.

Tarinan opetuksena on: olkaa omia itseänne ja tehkää niitä kuperkeikkoja - voitte saada yllättävän takertuvaa seuraa!

Rakkaudella, Ikisinkku.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Ikisinkkuuden raadollisuus

Voisiks sä leikkii mun poikaystävää ees hetken?

Avaan Tinderin, odottamatta mitään mullistavaa. Yllättäen mätsäänkin söpön miehen kanssa ja alamme jutella. Paperilla näyttää, että tästä voisi tulla jotakin (lukuunottamatta, että asumme eri maissa). En kuitenkaan jaksa uskoa moiseen, vaan rikon tabun harrastamalla seksiä ekoilla treffeillä, mitä en (yhdenillan juttuja lukuunottamatta) koskaan tee. Sillä mitä muutakaan iloa voisin tästä miehestä saada kun aikaa ei ole paljon? Meillä on kyllä hauskaa muutenkin, mutta samalla tiedän ettei meistä koskaan tule mitään. Leikimme pariskuntaa koko viikonlopun ja olen niin onnellinen, vaikken suurempia tunteita häntä kohtaan tunnekaan. Vain se (vaikkakin hieman feikattu) tunne, että joku välittää juuri minusta on jotain mitä todella kaipaan. Maanantaina palaan harmaaseen arkeen ja vaaleanpunainen kuplani rikkoutuu.

Olen ollut koko yli parikymppisen elämäni ajan sinkku. Teinivuosina asia häiritsi enemmänkin, mutta sittemmin olen tajunnut, että parempi olla stressaamatta siitä turhia. Tai niin ainakin olen yrittänyt itselleni uskotella, välillä siinä jopa onnistuen. Kun keskittyy elämän muihin osa-alueisiin (kyllä - elämässä on muutakin kuin miehet!) ei sen pitäisi jäädä tylsäksi tai sisällöttömäksi vaikkei sitä poikaystävää olisikaan. Viime vuonna onnistuinkin oikeastaan ensimmäistä kertaa keskittymään vain itseeni ja nauttimaan elämästäni yksinkin.

Välillä onkin helppoa ja ihanaa olla sinkku. Nykyään kuitenkin yhä harvemmin kuin välillä. Olen pienestä pitäen tiedostanut olevani sitoutuja-tyyppiä, joten on sydäntäraastavaa, että juuri minut on valittu edustamaan tätä ikisinkkujen lahkoa. Mielestäni olen hoitanut edustustehtävääni ihan kunniakkaasti jo parinkymmenen vuoden ajan. Olen kyllästynyt antamaan itsestäni ensivaikutelman yhä uusille ja uusille miehille. Olen kyllästynyt juoksemaan baareissa jos haluan seksiä. Olen kyllästynyt katsomaan vierestä toisten parisuhteita.

Sitä sanotaan, että se tulee kun on tullakseen, ja jaksan yhä uskoa tähän väittämään. Kuitenkin jaksan ihmetellä, miten on mahdollista, että en ole elämäni aikana tapaillut (kahta myöhemmin narkkariksi osottautunutta miestä lukuunottamatta) ketään yhtä kertaa enempää. Miten tämä on mahdollista kun muut ikäiseni deittailevat alvariinsa ja hyppivät parisuhteista toiseen? Tiedän useammankin tapauksen, jossa eron jälkeen uusi kulta on löytynyt lähes välittömästi. Eikä siinä mitään pahaa (jollei uusi suhde sitteni ole täysi laastari) – jaksan vain ihmetellä mistä nämä tyypit löytävät niin helposti ihmisiä joista pitävät? Tai noh, löydänhän minäkin ihastuksia, mutta aina vain yksipuolisia.

Siitä päästäänkin sopivasti usein kuulemaani argumenttiin, että olen liian valikoiva. Vaikka yritänkin mennä näissä asioissa mahdollisimman paljon itseeni, en pysty allekirjoittamaan tätä väitettä. Tottakai minulla on ihannepiirteeni, kuten varmaan meillä kaikilla, mutta ne eivät ole vaatimuksia, vaan haaveita. Täydellistä yksilöä en tästä maailmasta tule löytämään. Päinvastoin tuntuukin, että kohtaamani miehet ovat olleet turhan valikoivia, sillä eivät ole halunneet tavata minua kertaa enempää. Ja kyllä, mielestäni olen ensitreffeillä aina oma itseni, vaikka jätänkin yllätyksellisemmät puoleni myöhemmin paljastettaviksi.

Usein sanotaan myös, että ei se vika ole sinussa. Minusta väite on hassu. Kenessä muussa se sitten voisi olla? Toki voidaan edelleen argumentoida, että sopivaa yksilöä ei ole vielä kohdattu, mutta yleisesti pyrin löytämään syytä sinkkuudelle ihan itsestäni ja kehittämään itseäni niiden mukaan. Ymmärtäisin tilannetta kuitenkin huomattavasti helpommin, jos olisin oikeasti ruma, ylipainoinen, tyhmä, tylsä tai tyrkky. Koska en kuitenkaan pysty samaistamaan itseäni mihinkään näistä, ovat syyt ikisinkkuudelle yhä suhteellisen suuri mysteeri.

Jaksan kyllä uskoa, että vielä kohtaan sen oikean. Samalla katselen vierestä, kuinka kaikki ikisinkutkin ystäväni pariutuvat vuoron perään. Solmin uusia ystävyyssuhteita helposti, mutta en edelleenkään jaksa ymmärtää miksi rakkaussuhteiden solmiminen on niin vaikeaa. Positiivista tässä on toki se, että niin kauan kuin olen ikisinkku, teillä on Sinkkujuttuja.com nautittavananne.

Löytyykö muita kohtalotovereita?

Rakkaudella, Ikisinkku