maanantai 10. heinäkuuta 2017

Rakkautta etsimässä


Ystäväni sanovat, että ihastunu helposti. Olen alkanut pohtia asiaa ja todennut, että siinä on perää. Ihastun helposti ja nopeasti, mutta siinä ei ole mitään pahaa. Mieluummin kovaa ja korkealta kuin tasapaksua ja tunteetonta. Lähihistoriassa listaltani löytyy niin ex-ex-ihastus, ex-ihastus, uus-ex-ihastus kuin uus-ihastuskin. Okei joo, on eri juttu, kuinka syviä nuo ihastukset ovat olleet, mutta enemmän ja vähemmän elämäähallitsevia henkilöitä nämä ovat olleet.

mul oli tapana niin kovaa rakastua mut yleensä ne pojat ei tahtonu mua

Kun ihastus iskee (ainakin kun puhutaan Ikisinkun tapauksesta), saa kaikki muu väistyä. Ihastuksesta tulee elämän prioriteetti numero yksi, jonka ympärillä maailma pyörii. Vaikka sitä kuinka yrittää jättää ihastukset taka-alalle, vaeltavat ne pakostakin enemmän tai vähemmän mieleen pitkin päivää. Kun selviää, että kyseessä on jälleen kerran ollut yksipuolinen ihastus, eikä ensi kesänä tanssitakaan häitä, koittaa suruaika. Jos ihastus on ollut valtava, ei asiaan auta muu kuin aika. Muussa tapauksessa uuden ihastuksen kohteen löydyttyä tilanne on saatu taas hetkeksi hallintaan.

rakasta mua rakasta mua rakasta mua rakasta mua rakasta mua rakasta mua rakasta mua rakasta mua rakasta mua rakasta mua rakasta mua rakasta mua
rakasta

Mikä sitten mahtaa kyteä moisen ajattelu-, ja toimintamallin takana? No halu rakastua ja tulla rakastetuksi tietenkin. Harvapa ei sitä toivoisi. Kun ei ole koskaan saanut kokea haluamaansa kaksipuolista rakkautta, nousee kynnys löytää se vain entisestään. Ja siitä tullaankin seuraavaan pointtiin.

Voiko rakkauden löytää etsimällä?

Henkilökohtaisesti uskon, että ei. Tai jos kyllä, niin se vaatii runsaasti aikaa, useita vuosia ja täyttä omistautumista etsinnöille. Eikä silloinkaan rakkaus ole niin sataprosenttisen aitoa, kuin elokuvamainen, sattumalta löytynyt rakkaus. Näin ainakin uskon. Olen vierestä seurannut muutaman kaverin pakonomaista rakkaudenetsintäoperaatiota, eikä se vaikuta kovin terveeltä. Rakkaudennälkä on tervettä, mutta on tunnistettava, milloin se menee yli ja alkaa hallita elämää.

Miksi sitten toimin niin kuin toimin?

Koska pohjimmiltani olen (toivoton) romantikko. En koe, että elämäni olisi mitenkään niin sisällötöntä ja siksi menisin tahallani ihastumaan niin helposti. Uskon, että se on osin yhteiskunta, rakkautta pursuava sosiaalinen media ja vastarakastuneet ystävät, jotka yhdessä luovat odotuksia ihan huomaamattaan. Yritän kuitenkin ottaa tämän miehen metsästyksen kevytkenkäisesti, kuin vitsillä, ja jos nappaa niin nappaa. Rukoilen kyllä, että nappaa suhteellisen pian lähitulevaisuudessa, etten joudu tyytymään järempiin otteisiin, kuten lemmenjuomiin...


minä, minä, minä, minä ja mun tunteet

minä, minä, minä, minä ja mun tunteet

yksi ruumis ja yhdet aivot
minä, minä, entä minä ja mun tunteet
miljardeista samankaltaisista
ajattelee sitä.

Tsemppiä kaikille ikisinkuille rakkauden etsintään. <3
Rakkaudella, The Ikisinkku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko vai vihastuttiko? Samaistuitko? Kerro mielipiteesi!