torstai 8. helmikuuta 2018

Panohostelli ja miestakiainen

Ikisinkulle sattuu ja tapahtuu. Kun mukaan lisätään vielä ulkomaanmatka ja pari tippaa alkoholia, ovat kertoimet oudoille treffeille tai erinäisille omituisille seksiseikkailuille varsin korkeat, kuten blogin lukijat ovat ehkä panneet merkille. Ja näinhän siinä kävi myös viimeisimmällä reissulla...

Oli uudenvuoden aatto eräässä Kaakkois-Aasian maan juottolassa, ja olin pahoittanut mieleni ystävieni kanssa käymästäni keskustelusta, joka käsitteli syitä sinkkuuteeni. Eräs saamistani nevoista oli: "Ehkä sun ei kannata tehdä esim. kuperkeikkoja ensitreffeillä." Asia kuitenkin unohtui illan mittaa, ja tiemme jatkui klubille. Omia muistikuvia minulla ei tapahtumasta ole, mutta pikkulinnut lauloivat tarinankulun olleen seuraavanlainen:

Olin bongannut vessajonosta miehen ja kysynyt tältä mistä hän on kotoisin. Todettuaan isänmaan olevan Saksa tämä saksmanni pääsi yllättymään kajautettuani ilmoille yhden ainoan osaamistani saksankielisistä sanoista: "Purzelbaum". Kyseinen sana tarkoittaa kuperkeikkaa, joten olin luonnollisesti tehnyt myös kuperkeikan siihen perään - vaikka minua oltiin juuri varoiteltu asiasta! Yllättäen tämä miekkonen teki saman perässä, ja siitä lähtien olimme erottamattomat.

Yö vaihtui aamuun, ja päädyimme saksmannin hostellille. Hostellihuone ei suinkaan ollut pienimmästä päästä, vaan täynnä muita matkaajia. Koska Ikisinkun illan agendana ei ollut pelkän unikaverin löytäminen, päädyimme harrastamaan seksiä eräässä hostellin tyhjistä huoneista - mikäs siinä, kukaan ei näe, ajattelin. Ilmeisesti ajatukseni olivat vielä humalatilan hämärtämät, sillä annoin saman tapahtua myöhemmin myös itse hostellihuoneessa, jossa muut reppureissaajat yrittivät epätoivoisesti vetää hirsiä. Ei siinä mitään, jos homma olisikin jäänyt siihen. Korkeammat voimat olivat kuitenkin päättäneet tarjota sessiolle vielä grande finalen ja lähettää kaksi siivoojaa huoneeseen. Oloni hennon lakanan alla lykkiessä oli jo valmiiksi melkoisen Temptation Island tai Paratiisihotelli, mutta ulkopuoliseen yleisöön (huonetovereita lukuunottamatta) en ollut valmistautunut. Niinpä jähmetyin kuin lahna konsanaan saksmannin päälle - ja sisälle ja jäin odottamaan siivoojien poistumista. He eivät olleet moksiskaan, mikä kertonee, että kyseessä oli varsinainen panohostelli... Naurun pidättelemisessä oli Ikisinkulla tosin vaikeuksia.

Olin ajatellut tästä Hostellipanomiehestä vain yhdenillanjuttua, mutta hän halusi jatkaa hengailua vielä seuraavana päivänäkin. Treffien edetessä huomasin kuitenkin aika pian, että hän ei ollut aivan minun tyyppiäni - tai noh, vaikea sanoa kun en tuntunut saavan tyypistä mitään irti. Joka tapauksessa, sanoimme lopulta hyvästit, ja hän toivoi näkevänsä minut vielä uudelleen. Sanoin sitä samaa. Tämän jälkeen vaihdoimme ystävieni kanssa kohdetta eräälle lomasaarelle, ja Hostellipanomies unohtui. Saarella pääsin upgreidaaman tieni hostellipanosta hotellipanoon, joka tapahtui kaikessa omituisuudessaan ystäväni kanssa vierekkäisillä sängyillä.

Viimeisinä päivinä saarella ollessani otin asiakseni selailla Tinderiä ja yllätyksekseni bongasinkin sieltä - kenetkäst muunkaan kuin Hostellipanomiehen. Laitoin homman sattuman piikkiin - miksi kukaan nyt Ikisinkkua lähtisi jahtaamaan mantereelta toiselle? Niinpä vaihdoimme jälleen kohdetta mantereen puolelle ja asia unohtui. Kunnes viimeisenä iltana istuimme ystäväni kanssa hostellimme ravintolassa. Vilkuilin viereiseen pöytään, sillä jokin sen seurueessa vaikutti niin tutulta. Eikä ihmekään, sillä pöydässä istui itse herra Hostellipanomies! Olin kuin puulla päähän lyöty - kuinka kaikista kohteista hän olisi aivan "sattumalta" päätynyt samaan kohteeseen ja samaan hostelliin kanssamme? Tämä ei ollut enää sattuman kauppaa. Ikisinkun yksipuoliset ihastukset olivat kohdanneet haastajan.

Koska tunteeni olivat jo viilentyneet huomattavasti sitten tuon kuuman hostelliyön, sanoin ei saksmannin lähentelyille ja suuteluyrityksille. Illan mittaa humalatilani saavutti itkupisteen ja istuin yksin ulkona portailla. Ja kaikista koko paikan ihmisistä juuri Hostellipanomies sattui tulemaan luokseni. Mutta hähää, nyt ei käykään niin kuin luulette! Ikisinkku pysyi lujana ja jätti saksmannin nuolemaan näppejään ja nukkumaan yksin! Epätoivoinen olen, mutten ihan niin epätoivoinen.

Seuraavana aamuna sain kuulla hostellin eräältä satunnaiselta asukkaalta saksmannin olleen ihastunut minuun, kuten olin tämän seurausoperaation perusteella arvellutkin. Sanoimme hyvästit ja toivotin tervetulleeksi moikkaamaan Suomeen. Helsinki-Vantaalla jouduin kuitenkin yllättymään - Hostellipanomies ei ollut seurannut minua enää sinne asti.

Tarinan opetuksena on: olkaa omia itseänne ja tehkää niitä kuperkeikkoja - voitte saada yllättävän takertuvaa seuraa!

Rakkaudella, Ikisinkku.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Ikisinkkuuden raadollisuus

Voisiks sä leikkii mun poikaystävää ees hetken?

Avaan Tinderin, odottamatta mitään mullistavaa. Yllättäen mätsäänkin söpön miehen kanssa ja alamme jutella. Paperilla näyttää, että tästä voisi tulla jotakin (lukuunottamatta, että asumme eri maissa). En kuitenkaan jaksa uskoa moiseen, vaan rikon tabun harrastamalla seksiä ekoilla treffeillä, mitä en (yhdenillan juttuja lukuunottamatta) koskaan tee. Sillä mitä muutakaan iloa voisin tästä miehestä saada kun aikaa ei ole paljon? Meillä on kyllä hauskaa muutenkin, mutta samalla tiedän ettei meistä koskaan tule mitään. Leikimme pariskuntaa koko viikonlopun ja olen niin onnellinen, vaikken suurempia tunteita häntä kohtaan tunnekaan. Vain se (vaikkakin hieman feikattu) tunne, että joku välittää juuri minusta on jotain mitä todella kaipaan. Maanantaina palaan harmaaseen arkeen ja vaaleanpunainen kuplani rikkoutuu.

Olen ollut koko yli parikymppisen elämäni ajan sinkku. Teinivuosina asia häiritsi enemmänkin, mutta sittemmin olen tajunnut, että parempi olla stressaamatta siitä turhia. Tai niin ainakin olen yrittänyt itselleni uskotella, välillä siinä jopa onnistuen. Kun keskittyy elämän muihin osa-alueisiin (kyllä - elämässä on muutakin kuin miehet!) ei sen pitäisi jäädä tylsäksi tai sisällöttömäksi vaikkei sitä poikaystävää olisikaan. Viime vuonna onnistuinkin oikeastaan ensimmäistä kertaa keskittymään vain itseeni ja nauttimaan elämästäni yksinkin.

Välillä onkin helppoa ja ihanaa olla sinkku. Nykyään kuitenkin yhä harvemmin kuin välillä. Olen pienestä pitäen tiedostanut olevani sitoutuja-tyyppiä, joten on sydäntäraastavaa, että juuri minut on valittu edustamaan tätä ikisinkkujen lahkoa. Mielestäni olen hoitanut edustustehtävääni ihan kunniakkaasti jo parinkymmenen vuoden ajan. Olen kyllästynyt antamaan itsestäni ensivaikutelman yhä uusille ja uusille miehille. Olen kyllästynyt juoksemaan baareissa jos haluan seksiä. Olen kyllästynyt katsomaan vierestä toisten parisuhteita.

Sitä sanotaan, että se tulee kun on tullakseen, ja jaksan yhä uskoa tähän väittämään. Kuitenkin jaksan ihmetellä, miten on mahdollista, että en ole elämäni aikana tapaillut (kahta myöhemmin narkkariksi osottautunutta miestä lukuunottamatta) ketään yhtä kertaa enempää. Miten tämä on mahdollista kun muut ikäiseni deittailevat alvariinsa ja hyppivät parisuhteista toiseen? Tiedän useammankin tapauksen, jossa eron jälkeen uusi kulta on löytynyt lähes välittömästi. Eikä siinä mitään pahaa (jollei uusi suhde sitteni ole täysi laastari) – jaksan vain ihmetellä mistä nämä tyypit löytävät niin helposti ihmisiä joista pitävät? Tai noh, löydänhän minäkin ihastuksia, mutta aina vain yksipuolisia.

Siitä päästäänkin sopivasti usein kuulemaani argumenttiin, että olen liian valikoiva. Vaikka yritänkin mennä näissä asioissa mahdollisimman paljon itseeni, en pysty allekirjoittamaan tätä väitettä. Tottakai minulla on ihannepiirteeni, kuten varmaan meillä kaikilla, mutta ne eivät ole vaatimuksia, vaan haaveita. Täydellistä yksilöä en tästä maailmasta tule löytämään. Päinvastoin tuntuukin, että kohtaamani miehet ovat olleet turhan valikoivia, sillä eivät ole halunneet tavata minua kertaa enempää. Ja kyllä, mielestäni olen ensitreffeillä aina oma itseni, vaikka jätänkin yllätyksellisemmät puoleni myöhemmin paljastettaviksi.

Usein sanotaan myös, että ei se vika ole sinussa. Minusta väite on hassu. Kenessä muussa se sitten voisi olla? Toki voidaan edelleen argumentoida, että sopivaa yksilöä ei ole vielä kohdattu, mutta yleisesti pyrin löytämään syytä sinkkuudelle ihan itsestäni ja kehittämään itseäni niiden mukaan. Ymmärtäisin tilannetta kuitenkin huomattavasti helpommin, jos olisin oikeasti ruma, ylipainoinen, tyhmä, tylsä tai tyrkky. Koska en kuitenkaan pysty samaistamaan itseäni mihinkään näistä, ovat syyt ikisinkkuudelle yhä suhteellisen suuri mysteeri.

Jaksan kyllä uskoa, että vielä kohtaan sen oikean. Samalla katselen vierestä, kuinka kaikki ikisinkutkin ystäväni pariutuvat vuoron perään. Solmin uusia ystävyyssuhteita helposti, mutta en edelleenkään jaksa ymmärtää miksi rakkaussuhteiden solmiminen on niin vaikeaa. Positiivista tässä on toki se, että niin kauan kuin olen ikisinkku, teillä on Sinkkujuttuja.com nautittavananne.

Löytyykö muita kohtalotovereita?

Rakkaudella, Ikisinkku

torstai 2. marraskuuta 2017

Ikisinkku ja särkynyt sydän

Varmaan kaikkien sydän on joskus särkynyt. Tai jos ei vielä ole, kertoimet sen tapahtumiselle ovat verraten korkeat. Ikisinkun sydän on aina ollut enemmän ja vähemmän puukotuksen kohteena ja laastareilla paikattu, ja kerran puukon ulotuttua tavallista syvemmälle, on tarvittu jopa sydämen kokokipsausta. Tapaus on ollut blogin to do -listalla alusta lähtien, mutta olen vältellyt siitä kirjoittamista, sillä en ole halunnut hajota takaisin palasiksi. Kuunneltuani ystäväni sydänsuruja eilen, nämä vuoden takaiset tapahtumat muistuivat mieleeni, ja koen, että olen valmis kertomaan Sydäntenmurskaajan tarinan.

Kirjoittajan huomautus: Blogia seuranneille lienee jo tullut selväksi, että olen vuosien varrella ollut varsin epätoivoinen tapaus. Enkä kiellä ettenkö olisi edelleenkin, mutta ehkä ainakin astetta vähemmissä määrin. Muistutettakoot kuitenkin vielä mistä Ikisinkun nimi juontaa juurensa, eli kirjaimellisesta ikisinkkuudesta. Ottaen siis huomioon, etten ole koskaan ollut lähelläkään parisuhdetta, on ehkä ymmärrettävämpää kuinka palasiksi menin vuoden takaisista tapahtumista.

Oli keskikesä, ja olin alkanut tekstailemaan tavallista enemmän erään työkaverini kanssa (kyseessä on jo aiemmin puimani työpaikkaromanssi). Lopulta juttu lämpeni tosissaan ja päädyimme treffeille; skeittasimme lue: hän opetti minua käsi vyötäisilläni kunnes lopulta ajoin päin parkkeerattua autoa, minkä jälkeen jatkoimme ravitsemusliikkeeseen.

Jo tämän kokemuksen jälkeen olin korviani myöten ihastunut - eihän kukaan koskaan ollut osoittanut vastaavaa huomiota minulle. Aloimme snäppäillä, tekstailla ja istua töissä vierekkäin. Jokainen snap-ilmoitus puhelimen näytöllä sai sydämeni pamppailemaan. Jokainen työpäivä oli täynnä perhosia vatsanpohjassa. Kaikki ne yhdessä vietetyt hetket ja ulkona hengailut kesäpäivisin ja iltaisin. Kaikki ne yhteiset työvuorot, jolloin painoimme peukut vastakkain yhdessä onnistumisen merkiksi. Kaikki tämä tuntui niin hyvältä siitäkin huolimatta, että Sydäntenmurskaaja teki ohareita enemmän kuin pyysi ulos. Hyvät hetket kumosivat senkin kun näin Sydäntenmurskaajan flirttailevan baarissa toisen naisen kanssa, tai kun hän jätti vastaamatta viestiini. Sitä voi kutsua joko epätoivoisuudeksi tai korvia myöten ihastumiseksi. 

Tuli syksy ja yhteydenpito muuttui yksipuoleiseksi. Aluksi luulin, että vain kuvittelin, vaikka tosiassa en vain halunnut myöntää, että juttu oli kuihtumassa kasaan. En halunnut luovuttaa, sillä koin että voisin vielä pelastaa tilanteen. Olin rakentanut pilvilinnat niin korkealle, että kun juttu lopullisesti lopahti, putosin trampoliinittomalle maanpinnalle niin kovaa, että siinä murtui sydämen lisäksi myös itsetunto. 

Oli tavallinen työpäivä, mutta olimme muutama päivä sitten keskustelleet (lue: olin pakottanut Sydäntenmurskaajan puhumaan tai edes kuuntelemaan hänen yrittäessä pakoilla ja väittää, että kaikki on hyvin). Niinpä, kun hän ei enää tuttuun tapaan tullutkaan istumaan viereeni, muserruin. Yritin pidätellä kyyneliä ja paniikkia, mutta tunnin yrittämisen jälkeenkään siitä ei tullut mitään, ja jouduin lähtemään kotiin. Menin nukkumaan, mutta heräsin pian uuteen paniikkikohtaukseen. Itkin ja hyperventiloin hysteerisenä niin, että meinasin pyörtyä. Jollain ilveellä pääsin kuitenkin jotenkin naapurissa sijaitsevan sairaalan päivystykseen, jossa en tosin saanut itkultani puhuttua. Minut ohjattiin pikapäivystykseen, josta sain pian rauhoittavan ja ajan psykiatrille. Tunsin itseni niin vialliseksi.

Tässä vaiheessa suurin osa teistä lukijoista varmaan nauraa tai vähintäänkin pudistelee päätään - kuinka naurettavaa saada moinen kohtaus yhdestä särkyneestä sydämestä. Ja vieläpä kun kyse ei edes ollut vakavasta parisuhteesta tai vaikka pettämisestä. Tosiasiassa olin pidätellyt tätä jo useaan otteeseen muutaman viikon ajan ja kasvattanut möykyn liian suureksi - oikeastaan olin jo alusta asti sydämen pohjassani tiennyt ettei juttu tulisi kestämään. On myös hyvä muistaa, että toiset ovat herkempiä. Syytän myös muita käsittelemättömiä asioita mieleni perukoilla, sekä hormonitasapainoa sekoittavia e-pillereitä. Näin jälkikäteen ajateltuna uskon, että Sydäntenmurskaajan tapauksen olleen vain viimeinen pisara räjähdyspisteessä olleelle pääkopalleni.

Tilanne jatkui vielä monta kuukautta ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Aamuisin en meinannut päästä ylös sängystä, sain useita paniikkikohtauksia töissä, jotka eivät meinanneet mennä ohi lääkkeilläkään. Tapasin psykiatria ja psykologia, mutta paras tapa päästä yli olisi ollut saada jutella Sydäntenmurskaajan kanssa asiat selviksi. Nyt kohtaaminen hänen kanssaan töissä sai olon vain pahenemaan. Tuolloista olotilaa on edes vaikea lähteä selittämään, niin kokonaisvaltaisen paha se oli.

Noin puolessa vuodessa pääsin kuitenkin lopulta takaisin jaloilleni ja tajusin kuinka turhassa tyypissä olin roikkunut. Välillä mielen voima on vain niin vahva, ettei järkipuheet meinaa auttaa. Tapahtuneesta opin myös, että särkyneestäkin sydämestä voi päästä yli. Ja ennen kaikkea, että ei tulisi koskaan antaa kenenkään antaa vaikuttaa omaan oloon niin kokonaisvaltaisesti.

PS. Noin puoli vuotta tapahtuneesta vietimme vähintäänkin mielenkiintoisen yön yhdessä Sydäntenmurskaajan kanssa, ja sain lopultakin kaipaamiani vastauksia. Niistä lisää myöhemmin.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Ikisinkku ja oudot treffit

Ihminen on erehtyvinen ja erehtyminen on inhimillistä. Sama pätee myös treffeihin ja treffikumppaneihin. Näin on käynyt myös Ikisinkulle - muutamiakin kertoja - joten voisinkin jakaa yhden oudon treffikokemuksen kanssanne. Kutsukaamme tätä Pilkkupöksypojan (kaveri tykkää pukeutua pilkkukuosisin) tapaukseksi.

Ensinäkin mainittakoot, että nämä olivan painostetut deitit- ystäväni olivat jo pitkään halunneet minun menevän ulos kyseisen Pilkkupöksyn kanssa (kyseessä oli veto), johon lopulta suostuin. Ikisinkku kun olen, otan kaikki deitit aina harjoittelun kannalta, joten ajattelin ettei tässäkään tapauksessa olisi mitään menetettävää. Eikä sinänsä ollutkaan, sillä sainpahan ainakin ikimuistoiset (oudot) treffit ja makeat naurut.

Olin ehdottanut tapaamispaikaksi pubia, jonka olin huomannut tunnelmalliseksi, mutta jonka ajattelin myös olevan tarpeeksi huomaamaton ja vähemmän tunnettu välttyäkseni tuttuihin törmäämiseltä. Vähänpä tiesinkään tästä tai siitä kuinka kummallisen lopetuksen treffini saisivatkaan vasta kävellessäni kohti kyseistä treffipubia. Tiesin vain, että edessäni seisova Elvi-kampauksella ja risuparralla varustettu nahkapartainen minua melkein lyhyempi Pilkkupöksy ei olisi se odottelemani elämäni prinssi. Homma oli kuitenkin vedettävä kunnialla loppuun, ja yritinkin kääntää pinnallisia ulkokuoreen keskittyneitä ajatuksiani treffikumppanin sisimpään tutustumiseen.

Tästäkin huolimatta kietin luojaa, ettei kukaan tuttu ollut näkemässä meitä kun astuimme baariin. Vaan siinäpä maha missä painittiin; ensimmäisenä oven avattuani olin törmätä edessä istuvaan esimieheeni. Koska siinä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, istui pomon pöydässä myös noin puolet työtiimistäni. "Sillä lailla", ajattelin ja vaihdoin (minun osaltani) kiusaantuneet tervehdykset tiimin kanssa. Kyseinen juottola oli tosiaankin tunnelmallinen - ehkä vähän turhankin intiimi. Tästä tilanpuutteesta johtuen jouduimme siirtymään treffikumppanini kanssa baaritiskille, oikein varmistaaksemme, että näköyhteys pomoon oli mahdollisimman hyvä.

Lohduttaudin ajatuksella, että kukaan ei kuitenkaan tiennyt näiden olevan tärskyt ja yritin unohtaa kiusalliset ylimääräiset silmäparit ja keskittyä sen sijaan Pilkkupöksyyn tutustumiseen, mikä tuntui hetki hetkeltä vähemmän houkuttelevalta - ainakin ensimmäisen keskustelunaiheemme jälkeen. Kyseinen kaveri otti ensimmäisenä puheeksi nimittäin syylänsä! Siis syylän!? Päätin antaa kaverille kuitenkin vielä mahdollisuuden ja jatkoin keskustelua kyseisestä paiseesta jopa oksentamatta.

Juttu lähti onneksi luistamaan muistakin aiheista ja keskeytyi vain kun joku työkavereistani tuli tekemään tilauksen tiskille. Yksi heistä pyysi liittymään seuraan, mikä alkoi kuulostaa hetki hetkeltä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Syylä-aiheen tullessa puheeksi toistamiseen aloin pikku hiljaa viedä tärskyjä päätöspisteeseensä, vaikka Pilkkupöksy olisikin halunnut ottaa vielä kolmannet. Saimme kuitekin lopulta vaihdettua jäähyväiset (onnekseni ilman suudelmia), ja siirryin työporukkani pöytään helpotuksesta huokaisten. Kukaan heistä ei onneksi kysellyt syytäni Pilkkupöksymiehen tapaamiseen, joten saatoin huokaista helpotuksesta. Seuraavaksi baariin saapui jonkin sortin tarot-korttiennustaja, joka ennusti minulle ja pomolleni (ei yhteisestä) rakkaustulevaisuudestamme. Aikamoinen loppuhuipennus jo muutenkin varsin oudoille treffeille.

Illan jälkeen taputtelin itseäni olalle; hienosti selvitty. Pilkkupöksystäkään ei kuulunut mitään, ja ehdin jo huokaista helpotuksesta kunnes viikon päästä hän laittoi ilmoitusluonteisen viestin vielä the Syylään liittyen. Tämän jälkeen juttu oli puolestani jo hyvin taputeltu, mutta kohtalo päätti haluta tehdä vielä paljastuksen työkavereilleni. Jouduin nimittäin erään työtehtävän puitteissa etsimään Google-kuvahausta "tavallisen suomalaisen miehen" kuvaa. Tulosten pärähdettyä silmilleni purskahdin nauruun; olin löytänyt kuvan Pilkkupöksystä!  Kuinka se oli edes mahdollista? Vieressäni istuva työkaveri halusi tietenkin välttämättä tietää syyn hervottomaan naurukohtaukseeni, joten selitin tilanteen sen kummempaa miettimättä hänelle.  Vasta tämän pyytäessä saada nähdä kuvan, tajusin paljastaneeni itseni - kyseessä oli nimittäin yksi myös näitä kummallisia treffejäni sivusta seurannut työkaverini. Mutta mikäs siinä, sehän on vain imartelevaa, että myös työkaverit tietävät Ikisinkun sekoiluista.

PS. Törmään tähän pilkkukuosin rakastajaan aina aika ajoin, ja täytyy todeta, että kyseinen lempinimi on edelleen yhtä osuva.

tiistai 22. elokuuta 2017

Ikisinkku ja rakkautta ensisilmäyksellä

Tapahtuipa kerran Rivieralla jotain, mikä saa Ikisinkun sydämen edelleen pamppailemaan.

Loman viimeisenä päivänä olimme rannalla ystävieni kanssa. Uimassa ollessani bongasin söpön jätkäporukan ja mietin pitkään uskallanko tehdä aloitteen ja mennä juttelemaan heille. Aikani emmittyäni rohkaistuin lopulta ja aloitin keskustelun rantavedessä. Selvisi, että kyseiset kaverit olivat tanskalaisia interreilaajia, ja hetken jutustelun jälkeen osoittautuivat kaiken lisäksi erittäin mukaviksi. Sovimme tekevämme illalla treffit koko porukalla, ja mielessäni kävi tietenkin ajatus viimeisen illan lomapanosta - enhän kuvitellutkaan voivani saada heistä irti mitään enempää. Kuinka väärässä olinkaan...

Ilta tuli ja vietimme rattoisan illan rannalla ryypiskellen. Hollantipano oli samalla rannalla viereisessä rantabaarissa, mutta vastailin hänen viesteihinsä hitaammanpuoleisesti, sillä halusin pitää tätä vain varavaihtoehtona. Ja hei, älkää tuomitko. En oikeasti ajattele ihmisistä näin, vaan todellisuudessa olen erittäin herkkä ja empaattinen ihminen - uskokaa tai älkää. Rannalta lähdettiin jatkoille hetkeksi sisätiloihin. Vasta jatkoilla huomasin, että yksi aiemmin vain "lomapanoksi" suunnittelemistani jätkistä olikin tavallista parempi saalis. Meillä nimittäin klikkasi tämän vaaleahipiäisen Tanskaloven kanssa aivan älyttömän hyvin. Pelottavankin  hyvin. En ole vielä koskaan tähän mennessä tavannut ketään jätkää, joka tajuaisi juttujani ja omituista huumoriani yhtä hyvin. Hollantipano soitteli, mutta siinä vaiheessa olin ku(o)pannut ajatuksen hänestä jo täysin. Olin löytänyt jotain ainutlaatuista.

Kello tuli 5 aamulla ja päätimme lähteä kaikki yöuinnille. Paidatta ja vain stringit jalassa juoksin lämpimään mereen Tanskalove kintereilläni. Miljöö oli täydellinen ja romanttisin, mitä olen tähän mennessä kokenut; oli pimeää, muttei kylmä, ukkosti, ja täysikuu lommotti meren päällä kirkkaanpunaisena. Lopulta se, mikä oli kiteillyt ilmassa jo pitkään tapahtui ja suutelimme punaisen kuun valossa. Hetki oli jotain niin täydellistä, ettei sitä voi edes pukea sanoiksi. Jatkoimme pulikointia sylikkäin vielä noin puolisen tuntia, kunnes tuli aivan liian kylmä. Palasimme maihin, jossa oli vieläkin kylmempi, mutta tiukka halaus sai ainakin sydämeni lämpenemään.

Lopulta tuli aika jättää ranta, sillä lentooni oli enää muutama tunti. Kysyin halusiko Tanskalove valvoa kanssani viimeisen puolitoistatuntisen ennen lähtöäni ja halusihan hän. Siinä me istuimme sylikkäin jutellen ummet ja lammet, tai no sen minkä kerkesimme tuossa ajassa. Kumpikin tiesi, että tunne oli molemminpuoleinen ja että siinä oli jotain maagista. Ainakaan en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, enkä tiedä tulenko koskaan kokemaankaan. Saatettuaan minut hotellilleni ja hyvästien koittaessa Tanskalove sanoi "Let's not make this any harder than it already is" ja suuteli minua. "See you", sanoimme vilkuttaessamme toisillemme ja lähtiessämme kumpikin omiin suuntiimme. Muutaman askeleen päästä käännyin katsomaan taakseni, mutten ollut ainoa. Katseemme kohtasivat ja hetki oli aivan kuin elokuvissa. Hississä purskahdin itkuun, jolle ei meinannut tulla loppua vielä lentokoneessakaan. Ikisinkku oli juuri kokenut rakkauden ensisilmäyksellä, muttei tiennyt tulisiko enää koskaan näkemään häntä.

Ps. Hartaasti toivon voivani lisätä tähän postaukseen jälkikäteen kommentin onnellisesta avioliitosta ja liittää hääkuvan. Haaveeksi taitaa jäädä.